Homekoiratarkastuksen jälkeen suosittelen yleensä aina jatkotutkimuksia kosteus- ja homevaurioihin erikoistuneen rakennusterveysasiantuntijan toimesta. Toki asiakkaat voivat myös halutessaan aloittaa esimerkiksi jo aiemmin suunnitteilla olleen remontin ja remontin yhteydessä selvittää syy koirien tekemille ilmaisuille. Ne ilmaisut kun eivät automaattisesti tarkoita vauriota, vaan homeen hajua saattaa esimerkiksi kulkeutua sisäilmaan alapohjan kautta sekä ilmavuotoja pitkin. Oli toimintatapa mikä hyvänsä, on tärkeää selvittää syy koirien tekemille ilmaisuille, jotta vältytään tulevaisuudessa pahimmillaan terveysongelmilta.
No mitä homekoirat ovat ilmaisseet?
Yksi tapaus oli kolmikerroksinen, uudehko omakotitalo. Homekoirat pyydettiin paikalle, koska asuntoon oltiin juuri muutettu 6kk sitten ja perheellä oli muuton jälkeen ollut erilaisia terveyshuolia kuten pitkittynyttä flunssaa, päänsärkyä sekä tulehdustiloja. Homekoirat kiersivät talon yksitellen ja ilmaisivat useaan nurkkaan ja jokaiseen kerrokseen. Koirat näyttivät hajun tulevan ylhäältäpäin. Käyntimme jälkeen asuntoon tehtiin laajamittainen kuntotutkimus. Kuntotutkimuksessa huomattiin selviä ilmavuotoja lämpökameralla kaikissa koirien ilmaisemissa kohdissa (siniset kohdat).
Kun asunnon kuntotutkimusta jatkettiin ylöspäin, havaittiin yläpohjassa selkeitä viitteitä kosteusvauriosta. Aluskatteessa oli selkeitä, tummia kohtia ja höyrynsulun tiiviydessä havaittiin puutteita.
Asunnosta otettiin useasta homekoirien ilmaisemista kohdista materiaalinäytteet, jotka kertoivat lisää kosteusvaurion laajuudesta sekä mitä homesieniä asunnon kosteusvauriossa kasvoi. Mitä enemmän + merkkejä analyysissä on, sitä suurempi kasvusto näytteessä kasvoi. Tässäkin tapauksessa, kuten useimmiten onkin, löydetään useita eri homesieniä näytteestä. Tästä johtuen koirani on koulutettu pääasiassa useiden homelajien sekoituksilla.
Tytöt tekivät kohteessa todella tarkkaa ja hienoa työtä! <3 Heidän ansiostaan kosteusvaurio saatiin paikallistettua ja korjaustyöt päästiin aloittamaan. Koirien nenä on aivan uskomattoman tarkka, tämänkin vaurion koirat aistivat kellarikerroksesta asti!
Jos oman asuntosi kunto mietityttää, tilaa meidät paikalle 🙂
Kuvien jakamiseen pyydetty lupa.